Osaamiskiinteistöt Oy jakautuu

Osana Lappeenrannan ja Lahden teknillisen yliopiston omistusjärjestelyjä sovittiin Osaamiskiinteistöt Oy:n jakautumisesta. Kyseessä on kokonaisjakautuminen, jonka seurauksen Osaamiskiinteistöt Oy:n toiminta lakkaa ja tilalle syntyy kaksi uutta yritystä.

Paavolakiinteistöt Oy omistaa ja hallinnoi jatkossa kahta kiinteistöä ( Kirkkokatu 16 ja Kirkkokatu 27 ) ja sen omistaa Lahden kaupunki. Kiinteistö Oy Lahden Tiedepuisto puolestaan omistaa ja hallinnoi Niemenkatu 73:n kiinteistöä. Sen osake-enemmistö on Lahden kaupungilla ja vähemmistöosakkaina ovat Lahden ammattikorkeakoulu ja Helsingin Yliopiston Rahastot ( HYR ).

Jakautuminen tapahtuu 31.3.2018 ja jakautumisen käytännön toimeenpano puolestaan 3.4.2018 eli heti pääsiäisen jälkeen.

Jakautuminen ei aiheuta muutoksia arjen tasolla kiinteistöjen vuokralaisille ja voitte jatkossakin kääntyä käytännön asioissa teknisen isännöitsijän Hannu Lievosen ja kiinteistöpäällikkö Jesse Reposen puoleen.