Muraali tuo iloa arkeen

Työn teemana ovat yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen ja sen tavoitteena on  yhdistää rakennuksen eri osia ympäristöajattelua unohtamatta

Tekijää, Elina Marttilaa on  työssä eniten inspiroinut Fibonacci ja hänen nimeään kantava lukujono. Fibonaccin lukuja löytyy luonnosta esimerkiksi männynkävyn muodostamien spiraalien lukumäärästä ja jos lasketaan auringonkukan myötä- ja vastapäivään kulkevat spiraalit, saadaan kaksi lukua, jotka ovat peräisin Fibonaccin lukujonosta.

”Halusin, että Fibonaccin luvut, jotka esitetään geometrisesti eräänlaisina pyörrekuvioina, olisivat seinän kantava voima ja toimeksiannon mukainen yhdistävä idea, kertoo muraalin tekijä Elina Marttila ja jatkaa, että kaikki muraalin osat: ihminen, kasvi ja eläin yhdistyvät kaarilla. Nämä neljä osaa kuvastavat vettä, maata, tulta ja ilmaa.”

Elina Marttila on Muotoiluinstituutista valmistunut graafinen suunnittelija, jonka ehdoton rakkaus ovat seinämaalaukset ja kirjojen kuvitukset kaiken muun taitelun lisäksi, kuten hän itse toteaa.