Erilainen kevät

Koko kevään jyllänyt koronavirusaalto on vaikuttanut ja vaikuttaa edelleen niin yritysten kuin meidän ihmistenkin arkeen. Vaikutukset ovat erilaisia mutta yksi asia näyttää yhdistävän kaikkia – nimittäin epätietoisuus poikkeustilanteen kestosta.

  • Asiakaspalvelu ja neuvonta ovat toimineet puhelimitse ja postituksen olen hoitanut niinä muutamina tuntina, jotka arkiaamuisin olen paikalla ollut, kertoo Tiedepuiston aulapalvelussa työskentelevä Heini Heikkilä ja jatkaa, että kulunvalvonnan hallinta samoin kuin ovien avaaminen tavarantoimittajille on hoitunut etäpalveluna.

Koko kevään on kiinteistössä hoidettu välttämättömät ja kiireelliset korjaus- ja huoltotyöt. Myös kaikki kiinteistöyhtiön hallintoon liittyvät tehtävät ovat jatkuneet entiseen tapaan. Kiinteistön aulatilojen päivitys on saatu tehdyksi ja täysin uusi konsepti ja kokonaisuus Niemi Works -yhteiskäyttötilat D-osan 5. kerroksessa on viimeistelyä vaille valmis. Muutama uusi vuokralainenkin on taloon tullut.

Kevät etenee ja yksi esimerkki siitä, miten jaksamisen henkeä pyritään luomaan, on hallituksen ja järjestöjen yhteinen Suomi toimii -aloite. Tavoitteena on jakaa sosiaalisen median kanavissa merkinnöillä #suomitoimii #yhdessä erilaisia esimerkkejä ja myönteistä tulevaisuuden uskoa tuovia malleja arjen selviämiseen.