Risto Laurikainen

Isännöitsijä

050 370 5288
risto.laurikainen@lahdentiedepuisto.fi

Monipuolisesti ja ammatillisesti läsnä

Toimitusjohtajamme Jessen työpäivä täyttyy hallintoon, talouteen, kiinteistön ylläpitoon ja tilojen vuokraukseen liittyvistä tehtävistä. Päätteellä vilisee budjetoinnin, talousseurannan, laskutuksen ja erilaisten tilojen ylläpitoon liittyvien järjestelmien numeromuotoista dataa.

”Työpäivät vaihtelevat hyvinkin paljon, toteaa Jesse ja jatkaa, että jonakin päivänä saatan tosiaan istua koko päivän tietokoneen ääressä tehden erilaisia raportteja ja laskelmia. Meillä on vahva itsejohtamisen kulttuuri ja se edesauttaa itsenäistä työskentelyä ja luo vahvan luottamuksen niin, että välillä on mukava käydä kesken työpäivän vaikkapa pikaisella kävelylenkillä”.

Yritykset ja korkeakoulut yhdessä

Hannan työ palvelumuotoilijana koostuu hyvin monipuolisista työtehtävistä. Keskiössä on yhteistyön rakentaminen ja kehittäminen – korkeakoulujen ja yritysten kesken. Muun muassa.

”Palvelumuotoilu on tilanteesta riippuen pelikerholle paikan etsismistä, kasvotusten kohtaamisia, tapahtumien suunnittelua ja huonejärjestysten muutoksia. Lahden Tiedepuisto on koti niin tiedekasvatukselle, korkeakouluille kuin yrityksillekin. Minusta tämä on kuin pieni kylä ja Kilpikonna-aula esimerkiksi tapahtumatori. Omassa työssä on tärkeää luoda ympäristö, joka on inspiroiva ja turvallinen kaikille.”

Ei vain sähköisesti

Teknisen isännöitsijän, Hannun päivä alkaa useimmiten sähköisesti. Kiinteistön vuokralaiset ja eri sidosryhmien edustajat ottavat yhteyttä ja viestivät omista asioistaan sähköpostilla puhelinta unohtamatta. Sähköisessä muodossa ovat myös huoltokirjat ja kiinteistötekniikkakin hallittavissa etänä. Kaikkea ei kuitenkaan voi hoitaa digimaailmassa vaan sujuva yhteistyö niin asiakkaiden kuin urakoitsijoiden ja eri toimijoiden kanssa vaatii läsnäoloa.

”Ihan normaalia kanssakäymistä arjessa tarvitaan, toteaa Hannu ja jatkaa, että hyvät hetket, kohtaamiset ja onnistumiset auttavat jaksamaan silloin kun kaikki ei sujukaan suunnitellulla tavalla. Tilanne on se mikä se on, silloinkin kun se on vaikea.”

0